Suomalaisen luonnonkosmetiikan aarre + ALEKOODI

*Yhteistyössä OLOShop

Aloin kiinnittämään huomiota kehoni kemikaalikuormitukseen raskaaksi tultuani. Koska halusin turvata parhaan mahdollisen alun ja taipaleen tulevalle lapselleni jo kohdussa, hain tietoa siihen, mitkä valintani voisivat tätä edesauttaa. En halunnut kehooni ylimääräisiä ja haitallisia kemikaaleja. Ymmärsin, että koska ihoni on suurin elin jonka kautta kemikaaleja imeytyy kehooni, enemmän kuin hengittämällä, oli aika tarkastella ihonhoidon ja kosmetiikan purnukoitani.

Huomasin, että päivän aikana saatoin käyttää miltei 15 eri purnukkaa, jotka sisältävät yhteensä kymmeniä eri kemikaaleja. Aloin lukemaan tuotteen takakansia, ja vaihdoin merkkejä toisiin. Kosmetiikassa käytin ainoastaan ripsiväriä sekä todella pienen sipaisun meikkivoidetta kasvojeni T-alueelle. Hiuksia en värjännyt ollenkaan koko aikana, ja en käyttänyt edes kynsilakkaa :D Pieni hysteria oli valloillaan, ja etenkin epäluulo ja tiedon puute saivat minut jättämään monet tuotteet koko raskauden ja imetyksenkin ajaksi.


En ehkä tuolloin vielä tiennyt luonnonkosmetiikan tarpeeksi. Saati en voinut kuvitellakaan, että löytäisin kotimaisia luonnonkosmetiikan tuotteita! Vauvavuodesta havahduttuani päätin että perehdyn luonnonkosmetiikkaan ja sen tarjontaan. Asia kuitenkin jäi toviksi, ja palasin vanhojen tuttujen tuotteiden pariin pariksi kuukaudeksi. Kunnes taas havahduin asiaan pari viikkoa sitten.

Huomasin, että naapurikunnasta löytyi kauneusalan yritys nimeltään OLOShop, joka käyttää vain ja ainoastaan luonnonkosmetiikkaa. Buukkasin tänne ajan kasvohoitoon. Tarkoituksena oli rentoutua, ottaa hieman omaa aikaa itselleni, huoltaa kasvoni ammattilaisen toimesta, ja keskustella enemmän luonnonkosmetiikasta OLOShopin omistajan, Niinan, kanssa.

Niina oli hyväntuulinen, lämminhenkinen, avulias, ja hellä kosmetologi. Hän huokui intoa luonnonkosmetiikkaan, ja vastaili perusteellisesti sekä kärsivällisesti kysymyksiini.
Keskusteltuani Niinan kanssa, tajusin miten villi länsi kosmetiikan ala on! Koska naiset panostavat  kauneuteensa, he ovat täten valmiita maksamaankin maltaita tehokkaista ja laadukkaista tuotteista. Kalliiden markkinointikampanjoiden, yliampuvien mainoslupausten, ja julkkisten suosittelemien purnukoiden seasta on kuitenkin vaikea erottaa ne oikeasti puhdasta timanttia olevat tuotteet.

”Kosmetiikan myynti on valtava bisnes. Tuotetta voidaan mainostaa luonnollisena, vaikkei se sitä olisikaan. Tätä kutsutaan ns. viherpesuksi. Kuluttajien hyväuskoisuutta ja kuluttajien kasvavaa kiinnostusta luonnonkosmetiikkaan käytetään nyt todella paljon hyväksi”, OLOShop Niina kertoi.

 Vaikka Niina on valmistunut kosmetologiksi jo vuonna 2005, hän itsekin oli alkanut kiinnittää huomiota kosmetiikkavalintoihin vasta oman raskautensa myötä, kaksi vuotta sitten. Hän kertoi että tärkeimpänä taustatekijänä ottaa luonnonkosmetiikka myös oman yrityksensä käyttöön, oli halu auttaa ihmisiä tekemään parempia valintoja.




Kasvohoidossa Niina käytti kotimaisen EkoPharman tuotteita, ja kysyi jos haluaisin ottaa muutaman kyseisen tuotemerkin tuotteita kotiin testattavaksikin. Ja tokihan suostuin!

EkoPharma on suomalainen luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteissa käytetään kotimaisia raaka-aineita. Suomalaiset metsät pursuavat supermarjoja ja –kasveja, ja näiden tehoon sarjan tuotteiden vaikutukset perustuvatkin. EkoPharma on kehitetty  suomalaiselle iholle  ja erityisesti herkkäihoisille. Merkin laajasta skaalasta tuotteita löytyy kaikille varmasti omansa!


 Tuotteiden jälleenmyyjiä ova kauneudenhoidon ammattilaiset. Koska myyntiin ei liity ylimääräisiä välikäsiä, kuluttajalle saadaan muodostettua erittäin hyvä hinta-laatusuhde! Parasta tuotteissa on hyvä siedettävyys, erinomainen teho sekä jatkuva tuotekehitys. OLOSHopin Niina kertoi, ettei ole törmännyt aikaisemmin siihen, että kosmetologeilta kerätään jatkuvasti palautetta ja sen pohjalta tuotteita kehitetään edelleen.




Olen aamuisin ja iltaisin puhdistanut kasvoni Ekopharman Vadelma puhdistusvaahdolla. Niinan suosituksesta olen ottanut käyttööni, usean vuoden tauon jälkeen, nyt myös kasvoveden! Testissäni on ollut Ekopharman Vadelma kasvovesi. Ja eron kyllä huomaa, sillä kasvoveden jälkeen iho on valmiimpi vastaanottamaan tuotteiden hyvät vaikutukset. Naiset, muistakaa siis käyttää kasvovettäkin!

Tehohoidot ja kasvoöljyt ovat parasta arjen luksusta. Minä niin näitä himoan ja janoan, käytän kuten kallisarvoisia viimeisiä vesitippoja aavikolla! EkoPharman Tyrni silmänympärysvoide ja Vadelma –sarjan vadelmansiemenöljy ovat tehneet ihmeitä väsyneille kasvoilleni. Tunnen kuinka nämä kaksi tuotetta ovat oikeasti muuttaneet ihoani heleämmäksi ja kiinteämmäksi, eivätkä vain saaneet tuntemaan ihoani muuttuneeksi.


 Olen myös Niinan kehotuksesta käyttänyt Herukka kasvonaamiota yövoiteena. Kyllä, jättänyt siis sen kasvoilleni koko yöksi! Sopii erityisen hyvin esim. saunan jälkeen kun iho on tuntunut kireältä ja kuivalta. Varmasti olisi myös täydellinen kasvojen rauhoittaja kovalla pakkaskelillä. Testaan tätä varmasti ensimmäisten hiihtolenkkien jälkeen tänä talvena. Kerran viikossa kuorin kasvoni Ekopharman Tyrni AHA Duo-kuorinnalla

OLOShopin avustuksella olen ensinnäkin saanut itseäni niskasta kiinni kasvojeni hoidon suhteen ja lisäksi olen paljon tiedostavampi siitä, miten mahtavia suomalaisia luonnonkosmetiikan tuotteita meillä on saatavilla! Kuten tämä laadukas, toimiva ja tehokas Ekopharma -sarja. EkoPharma-tuotteille on myönnetty suomalainen FI-Natura –luonnonkosmetiikkasertifikaatti, joka takaa tuotteiden korkean laadun. Tuotteiden raaka-aineista luomua on 60-100% ja raaka-aineista luonnollisia 95-100%. EkoPharman taustalla on kotimainen perheyritys.

Nyt sinulla on mahdollisuus ostaa EkoPharman tuotteita jouluun saakka -20% alennuksella OLOShopista koodilla talomarkki! Tästä ostoksille. Hanki nyt kotimainen, ekologinen, laadukas lahja rakkaalle tai ystävälle. Suurin osa tuotteista maksaa alle 40e, ja nyt saat ne alekoodin jälkeen vieläkin edullisemmin.



Niinan kaupan löydät osoitteesta www.oloshop.fi/kauppa. Hän kirjoittaa samalla sivustolla myös blogia, joiden teksteistä löytyy lisätietoa aiheesta. Ota myös rohkeasti yhteyttä Niinaan, ja kysy lisätietoja. Hän varmasti auttaa mielellään. Kysyin nimittäin sähköpostitse muutaman tarkentavan kysymyksen tätä postausta varten, ja hän lähetti minulle monen monta sivua vastausta ja tietoa. Vastausmateriaalin laajuus kertoo siitä, miten intohimoisesti Niina asiaan suhtautuu ja hyvä niin! Hienoa Niina! J


Niina antoi lisäksi testiini Mia Höytö –tuotteita, joista ajattelin kirjoittaa vielä oman postauksensa. Ovat myös ihan supertuotteita! J