puutarhasuunnitelma

kuva VSU maisema-arkkitehdit Oy / Tommi Heinonen

Aurinkoinen ja lämmin sää on saanut väen heittämään takit narikkaan, shortsit jalkaan, ja monille myös puutarhakuokan käteen. Meilläkin koettaa pian pihan vuoro! Pihaa on toki suunniteltu pitkään, ja alustavat työt muokkaukseen tehty jo viime syksynä. Talon valmistuminen aikataulussa vie huomiomme at the moment, mutta toki pihakin pyritään laittamaan kuntoon messuja varten :)

Pihasuunnittelijamme on Tommi Heinonen VSU maisema-arkkitehdit Oy:stä, josta kerroin tässä postauksessa. Suunnitelman mukaisesti etupihaan, talon eteen sisäpihan puolelle, ja saunarakennuksen eteen tulee isommat istutusalueet täynnä puita, pensaita ja perennoja. Talon järven puoleiselle alueelle tulee havupuita, sekä mustilanhortensioita, rajausta sekä näkösuojaa antamaan. Saunarakennuksen taakse tulee kasvimaa sekä hyötytarhaa herukkapensaineen.

Eri alueita rytmittää asfaltointi etupihalla, sekä liuskekivialue pääoven edestä kesäterassille, ja saunalle. Kylpytakeissa voi hiippailla talosta saunalle myös yksittäisten isojen liuskekivien muodostamaa askelpolkua pitkin.Tunnelmointia on tiedossa nuotiopaikalla, joka sijaitsee saunarakennuksen päädyssä. Sen taustalle ideoitiin halkopino (!), joka tuo rouheutta moderniin ulkonäköön ja symboloi samalla Etelä-Pohjanmaan maaseutumaista ympäristöä.

Kasvillisuuden halusimme pitää simppelinä ja värimaailmaltaan hillittynä. Halusimme paljon ikivihreitä, mutta niitä pehmentämään kukkivia pensaita ja perennoja. Puutarha saa aiheuttaa työtä, muttei liiaksi, sillä en koe kasvien olevan kovin varmoissa käsissä meidän perheessä :D

Kasvit tilattiin Ahosen Taimistolta. Tässä listaus Markille tulevista kasveista:

Puut:

  • marjaomenapuu
  • kesäomenapuu
  • serbiankuusi
  • sembramänty
  • kirsikka

Pensaat:
  • mustilanhortensia
  • vuorimänty
  • marjatanalppiruusu
  • lamoherukka
  • rungollinen mustaherukka
  • rungollinen punaherukka

Sipulikukat ja perennat:
  • tuoksukurjenpolvi
  • verikurjenpolvi
  • rönsytiarella
  • valkoisia tulppaaneita

Köynnökset:

  • siperiankärhö

//Garden and landscape plans.