Olohuoneen päivitys alle 5 eurolla

Hiphei perjantai! Toivottavasti teillä kaikilla on ollut kiva viikko!

Ollaan oltu vauvelin kanssa kaksistaan kotona, kun mies oli työreissussa. Tuolloin käy yleensä niin, että äidin lounaat vaihtuvat nuudelikeittoihin, tavarat kasaantuvat toistensa päälle, ja tiskit eivät löydä tietään tiskikoneeseen kovin äkkiä. Pääpaino on kaksistaan hengailussa, ja rennossa oleilussa. Energiavarastoja säästellään kaiken varalta (kuten huonosti nukuttujen öiden) ja kaikesta turhasta vouhotuksesta, kuten talon siistinä pitämisestä, tingitään.




Yksi energiapiikki sisustukseen kuitenkin tällä viikolla oli. Nimittäin taittelin Bilteman paperipusseista kaksi isoa lelujen säilytykseen tarkoitettua pussukkaa! Kerroin aikaisemmin tässä postauksessa, miten etsinnässä olisi leluille ja kirjoille alakerran olohuoneeseen säilytyskorit. Ne on vielä edelleen ostamatta, joten kun sattumalta löysin laatikon pohjalta vielä kaksi näitä Biltemasta ostettuja paperipusseja, päätös lelupussukoista syntyi sekunnissa. Ja näiden tekoon kului kaksi minuuttia :)




Alunperin ostin Biltemasta paperipussin joulukuusen jalan peitoksi, joka näkyy tässä postauksessa. Tarvitsin oikeastaan siis vain yhden paperipussin, mutta pussit myytiin neljän kappaleen pakkauksessa, joka maksoi yhteensä vain 4,99e! Todella monikäyttöisiä pusseja, ja erittäin edullisesti. Yksi pussi siis toimi joulukuusen jalan peittona, kaksi nyt lelupussukoina ja yhdestä tein työhuoneeseen roskakorin, joka nykyään toimii julisteiden ja lahjapaperien säilytyskorina. 

Oletteko te hyödyntäneet paperipusseja sisustuksessa? Le Sac-paperipussithan ovat suosittuja, mutta myös muita vaihtoehtoja on nyt tullut markkinoille.

//Versatile paper bags in my interior. Now functioning as storage bags for toys :)