Beni Ouarain on täällä!

Voi näitä kylmiä kevään säitä! Tekisi niin mieli jo kuopsuttaa ja möyhiä puutarhaa, mutta edelleen täytyy malttaa mieli lumisateiden(!) vuoksi. Kevät, oi kevät, missä viivyt?? Kohta kun pitäisi olla jo kesäkin...

Näinä koleina päivinä on tehnyt mieli vain käpertyä viltin alle, teemuki kädessä, haaveilemaan paremmista säistä. Kaikkea pörröistä, lämmittävää ja paksua on täytynyt haalia ympärille. Niinpä olin enemmän kuin iloinen kun Sukhimatoilta tekemäni tilaus Beni Ouarainin Aicha -matosta saapui.


sukhimatot aicha

kokemuksia sukhimatot


Kun Sukhimatoilta otettiin yhteyttä pari kuukautta sitten, ja ehdotettiin yhteistyötä, olin enemmän kuin mielissäni. Olin törmännyt monesti näihin Beni Ouarainin upeisiin, käsinsidottuihin mattoihin, ja aina miettinyt sellaisen hankkimista. Yhteistyössä Sukhimattojen kanssa sain siihen nyt hienon mahdollisuuden.

Beni Ouaran viittaa Marokkolaiseen paimentolaisheimoon, jotka valmistavat näitä upeita 100% lampaanvillaa olevia mattoja käsityönä. Matot ovat jo pitkään olleet sisustajien suosiossa, ja tuntuu että nyt muutaman vuoden sisään ne ovat ottaneet klassikkotuotteen paikan skandinaavisessa sisustuksessa. 



Sukhimatot tekevät yhteistyötä niin Beni Ouarain -paimentolaisheimon kanssa, kuin myös monen muun käsityöläisen ympäri maailman. Sukhimatot varmistavat käsityöläisen työn arvokkuuden säilymisen niin rahallisesti, eettisesti kuin työolosuhteiltaankin. Sukhimattojen kautta pystyt tilata tuotteen suoraan valmistajalta, ilman välikäsiä. Jokainen matto tehdään vain ja ainoastaan tilauksesta. 

Meidän Beni Ouarain -matto on malliltaan Aicha, ja se on koossa 80x100. Matto saapui toissa päivänä, ja asettelin sen ensimmäiseksi nyt vierashuoneeseen. Matto on kauniin värinen, erittäin muhkea ja paksu, ihana jalalle ja niin lämmin! Keskellä kulkeva salmiakkikuvio tuo mukavaa katseenkiinnittävää tyylikkyyttä huoneeseen. Maton valmistuksessa ei ole käytetty lainkaan väriaineita, vaan väri on aito. Matto on todella arvokas sen käsityöläistaustan, aitouden, laadukkaan materiaalin sekä kestävyyden vuoksi. Beni Ouarain -matto kestää aikaa ja sisustustyylejä. Tästä tulee varmasti perintökalleus :)

Muita ihanuuksia Sukhimatoilta joita pohdin olivat huopapallomatot, intialaiset villamatot sekä tilkkumatot. Käykää katsomassa ja ihastumassa <3

//Dream carper Beni Ouarain from Sukhimatot has arrived and I'm totally in love with this soft, warm, natural and simply just beautiful handmade "Aicha".