Meidän pääsiäinen


Hei! Pitkästä aikaa! Paljon on sattunut ja tapahtunut viime postauksen jälkeen! Paljon olisi kerrottavaa, mutta otetaan asia kerrallaan.

Syy, miksi en ole blogannut hetkeen, on meidän tietokoneemme. Kone teki täydellisen tempun, sen pahimman. Meni jumiin, ja käynnistäessä uudelleen ilmoitti että kaikki kuvat ovat tuhoutuneet. Kaikki! Ja mikä pahinta, jostain syystä icloudiin ei ollut tallentunut kuvat vuoden 2016 jälkeen. Mitä ihmettä?! Täristen ja itkien menin mieheni luo kertomaan, että meidän taaperonkin kaikki kuvat ovat tuhoutuneet. Ne tärkeimmät, ne rakkaimmat kuvat! 

Monien tuntien jälkeen, ja asiaa googlettamalla ja tietoa hankkimalla, onneksi kuitenkin löysimme kuvakirjaston "Masters" -kansion. Kaikki kuvat olivat edelleen tallella! Voi huh, ja kiitos tuhannesti!




Heti ensimmäisenä varmuuskopioitiin koko tietokone ulkoiselle kovalevylle, kuvineen päivineen. Nyt olen niitä käsipelillä etsinyt, siirtänyt ja odottanut lataamista. Kone toimii erittäin hitaasti nyt, joten kärsivällisyys on koetuksella. Tämänkin postauksen neljää kuvaa avasin, muokkasin, ja siirsin 45 minuuttia! Ei tsiisus!!

Tärkeintä kuitenkin oli, että saimme kuvat pelastettua. Moinen kyllä säikäytti perinpohjaisesti! Vaikka olen jo yhden koneen onnistunut saamaan jumiin, ja tuolloin kuvat pelasti ammattilainen, siltikään en oppinut ulkoisen kovalevyn tärkeyttä. Sillä, vaikka kuvat menisi pilveen, tämän tapauksen perusteella en luota siihenkään tarpeeksi. Nyt laitamme kuvat aina kolmeen eri paikkaan, joista ulkoinen kovalevy on yksi paikka. Hätävarjelun liioittelua maybe, mutta mikään ei olisi niin kamalaa, kuin kuvien menetys. 


Pääsiäistä olemme saaneet viettää huojentuneina kuvien pelastumisen johdosta. 

Aurinko on hemmotellut meitä todella, ja en edes muista koska olisimme näin monta tuntia päivästä viettäneet ulkosalla! Olemme myös viettäneet aikaan rakkaiden ystäviemme kanssa, jotka saapuivat Englannista. Olemme grillanneet ulkona makkaraa, yhdessä suuren sakin kanssa, kummieni järjestämällä perinteisellä pääsiäisen illanvietolla. Olemme hiihtäneet, lasketellut pyllymäkeä, tehnyt lumilyhdyn, nostaneet tuolit aurinkoon, ja todella nauttineet tästä lämmöstä ja keväisestä fiiliksestä! Nyt vanhempieni luo syömään ja huomenna katsomaan kaverien uusinta perheenjäsentä <3

Hyvää pääsiäisen jatkoa!