Ruokailutilan elegantit julisteet


*Kaupallinen yhteistyö Poster Storen kanssa

Olen pienestä pitäen pohtinut tilankäyttöä ja ideoinut sisustussuunnitelmia. Muodostin jo ala-asteikäisenä kylässä kavereiden luona nopeasti havainnekuvan heidän kodeistaan, ja siitä, mitä kaikkea muuta tuolla tilalla voisi tehdä. Miten huonekalut voisivat vaihtaa paikkaa, miten tila saisi erilaisen tunnelman tekstiileitä vaihtamalla, tai vaikka vain tavaraa karsimalla? Minne voisi laittaa taulun, tai missä kohdassa huonetta pöytävalaisin loisi parhainta tunnelmaa?

Teen tätä hahmotelmaa edelleen, tahtomattakin. Pää surisee välittömästi astuessani toisten koteihin, mutta myös julkisiin tiloihin tai yrityksiin mentäessä. Kuin muusikot, jotka usein eivät nauti musiikista kokonaisuutena, vaan kiinnittävät eri intrumenttien nyansseihin huomiota, ja pohtivat miten äänentoistoa tulisi tehostaa. En toki väitä olevani asiantuntija tai ammattilainen, jonka visio olisi se paras mahdollinen, mutta autan mielelläni hahmottamaan tilan todellisen potentiaalin ja asukkaiden toiveiden mukaiseen lopputulokseen pääsemistä.

Mutta mutta...oma kodin kohdalla visiot eivät olekaan niin selkeät ja helposti muodostettavissa. Suunnitelmia on itse asiassa niin paljon, että olen jo monessa huoneessa ihan jumissa ajatusteni kanssa. Suurimmat asiat, kuten tärkeimmät huonekalut, sohvat, ruokapöytä jne. toki ovat jo paikoillaan, ja usein tämä jumitustila liittyykin piensisustamiseen. Erityisesti tauluihin.

Olemme asuneet nyt tässä kodissa kolme vuotta, ja minulla on seinällä tasan kaksi taulua. Vaikka rakastan valokuvia, julisteita ja maalauksia! Ne tuovat kodikkuutta, kerroksellisuutta, persoonallisuutta ja korostaa tiloja sekä kohottaa jopa mielialoja. Niinpä olin enemmän kuin mielissäni kun Poster Store ehdotti yhteistyötä. Ottaisin viimein itseäni niskasta kiinni ja saisin seinille tauluja, ihanaa!



Heti ensimmäisenä klikkasin Poster Storen sivuilta yllä näkyvät julisteet, jotka halusin meille ehdottomasti. Nämä kaksi naishahmoa ovat seesteinen, kaunis, moderni esimerkki siitä miten sisustusjulisteilla saa luotua tilaan galleriamaista tunnelmaa. 

Tilasin nämä taulut koossa 70cm x 100cm, ja julisteet koossa 50cm x 70cm. Yhdessä passepartoutin kanssa ne ovat raikas kokonaisuus. Tammikehyksien kanssa taulut tuntuvat sulautuvan hirsiseinään, ja vaaleus korostuu reunoille saakka. Vaaleiden kehyksien kanssa tunnelma on seesteisempi, kun taas mustat kehykset olisivat tuoneet tilaan enemmän särmää. Koon puolesta taulut ovat sopivan massiiviset ruokailutilaamme. 

Kuluttajan näkökulmasta oli helppo valita Poster Storen julisteet siksi, että ne on painettu paperille, jolla on metsäalan FSC-ympäristömerkki. Vastuullisuus ympäristöstä on korostetussa arvossa Poster Storessa, sillä myös painotehtaat, ja kaikkien julisteiden valmistus kantaa Pohjoismaista Joutsenmerkkiä, jonka saamiseen on käytävä tiukka seula. Hyvä tietää, että valitsemalla Poster Storen valitset myös paikallisen paperitehtaan nimeltä Lessebo bruk, joka sijaitsee metsän keskellä, suurten järvien välissä Tukholmassa. Tämä kyseinen tehdas on tuottanut paperia sukupolvilta toiselle, kehittäen samalla maailman ilmastoystävällisintä paperia.



Kehykset ovat pleksilasia, joka on kevyempi, kestävämpi ja turvallisempi kuin tavallinen lasi. Pidän siitä, miten illan viimeiset auringonsäteet osuvat tauluihin, ja valo leikittelee varjon kanssa kuvioita niiden pintaan. Iltaisin hämärällä nämä naisfiguurit voimistuvat ja valaisevat vaaleudellaan ruokailutilaa, kuin valaisimet pimeässä. Niin elegantit julisteet, että jäin niitä ensimmäisenä iltana ripustuksen jälkeen tuijottamaan meditatiivisesti.

Nyt sinäkin voit valita kotiisi Poster Storen julisteita edullisesti. Koodilla talomarkki30 saat 30% alennuksen julisteista (ei koske Selection-osion julisteita). Koodi on voimassa tästä päivästä alkaen 14 päivää, joten olethan nopea!