Adeliina - korkealaatuista kodinpuhdistusta

*Yhteistyössä Adeliina

Hei! Mites teidän viikonloppu on sujunut? Toivottavasti mukavasti ja auringossa paistatellen. Myrsky onneksi tuli ja meni, ja aurinko on näyttäytynyt ainakin meillä täällä Seinäjoella moneen otteeseen. Kirjoittelen tätä postausta ruokailupöydässä, ja katse harhailee ruokailutilamme suureen ikkunan kautta aurinkoiseen pihaan. 

Taapero nukkuu päikkäreitä, mies katselee formuloita, ja itse hoidan vielä muutaman blogijutun, ennen kuin menemme kaikki iltapäiväksi varaston kimppuun. Teemme viimein kaatopaikkakuorman kaikesta ylimääräisestä! Ah, ihanaa! En tiedä onko pesänrakennusvietin herääminen, vai ylipäätään suurta intohimoani järjestellä ja heittää ylimääräistä tavaraa eteenpäin. Mutta jotenkin sitä mieli aina puhdistuu kun saa tavaraa karsittua, eikö totta? Tyrjätä, kuten meillä Etelä-Pohjanmaalla sanotaan :)

Järjestelyyn ja siivoukseen liittyen saan ilon ja kunnian esitellä yhden uutukaisen tuotteen, täältä Etelä-Pohjanmaalta. Lapuan Kankureiden naapurista, samalta kylältä siis, tulee Adeliina. Adeliina on kodin puhdistukseen keskittynyt tuoteperhe. Kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia sekä kotimaisia. Ympäristötekijät ovat suuressa keskiössä näissä tuotteissa, sillä kaikki tuotteet ovat ekologisia, biohajoavia ja kaikki myös vegaanisia. Tuotteisiin kuuluu myös nyt kovasti suosiossa oleva pyykkietikka, tekstiilien raikastaja, pyykinpesuaine, palasaippua, sekä muista erilaisia kodin siivoukseen tarvittavia aineita. Tuotteet valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla, Lapualla. Hienoa, että meillä on niin paljon yrityksiä kotiin, tekstiileihin, huonekaluihin sekä pientavaraan liittyen tällä seudulla, joista saa olla aidosti ylpeä. 



Sain kotiin testattavaksi kolme Adeliinan tuotetta, astianpesuaineen, saniteettisuihkeen sekä pyykkietikan.


Adeliinan astianpesuaine on yksi suosikeistani! Jo pelkästään siksi, että tuoksu on omenainen. Ja se lisäksi on tehokas, poistaa rasvatkin lautasista jopa kylmällä vedellä. Lisäksi purnukka on niin kaunis, että sitä mielellään vilkuilee keittiössä.


Adeliinan saniteettisuihke on meillä käytössä yläkerran kylpyhuoneessa, josta meiltä löytyy myös vessa. Pidän tällaisista valmiista seoksista, jotka voi ottaa nopeasti kaapista esiin, muutama suihkaisu ja pyyhkäisy, ja taas on puhdasta! Erikoista tässä Adeliinan saniteettisuihkussa on, että siinä on mukana hajusyöppö. Eli tuote ei sinänsä pyri tuoksumaan liikaa, vaan myös poistamaan jo aikaisempia hajuja. 


Pyykkietikkaa olemme käyttäneet jo pitkään. Olen konkreettisesti todistanut, miten paljon parempi pyykkietikka on esim. huuhteluaineeseen verrattuna. Pyykit ovat raikkaampia, kirkkaampia ja pehmeitä. Pyykkietikka sopii myös urheiluvaatteille, ja se jopa puhdistaa pyykkikonetta. Adeliinan pyykkietikka on mukava lisä jo muiden pyykkietikoiden joukkoon. Muita Adeliinan pyykkietikan tuoksuja ovat puhdas pyykki, puuvilla ja pyykkitupa. 

Jälleenmyyjiä löytyy ympäri Suomea, jo monesti kaupungista. Seinäjoelta löydät ko. tuotteita Zico's sisustuskaupasta. Suosittelen ehdottomasti, kokeilkaa ja tutustukaa!

Mukavaa sunnuntain jatkoa, me lähdetään nyt varaston kimppuun!

//Adeliina products from Lapua, Finland, are ecologic, vegan and high quality. Try and use these products for laundry, dishes and cleaning the house. Highly recommended!


Imageroad - Suomen luontoa kauneimmillaan + ARVONTA


*Yhteistyössä Imageroad

Ikkunan takana pauhaa syysmyrsky, joka vie puita ääriäsentoihin. Kävyt hakkaavat ikkunaan tasaiseen tahtiin ja tuulen voiman kuulee selkeästi. Vaikea kuvitella, että vielä hetki sitten olin ahdistunut tukahduttavasta kuumuudesta, ja ainut tehoava vilvoittelupaikka oli Prisma :D

Tuntuu, että kesä oli samaan aikaan sekä todella pitkä että todella lyhyt. Kun lämpötilat olivat kesäisissä lukemissa jo toukokuulta saakka, toi se kesään pituutta. Kesä todella tuntui kesältä säiden puolesta. Mutta juuri sen kuumuuden puolesta, tuntui ettei kesäisiä asioita ja tekemisiä tullut muistinkammioihin riittävästi. Emme olleet mökillä niin paljoa kuin olisimme halunneet, tai rannalla niin montaa kesäistä tuntia, kuin olimme suunnitelleet. 

Kesään jäi siten yllätyksellistä kaihon tunnetta. Tuosta kaipuun tunteesta ja myös syksyn saapumisesta muistuttaa myös Imageroadin Sävyt -juliste, joka saapui meille parisen viikkoa sitten.


Juliste on paksua kartonkia, ja se oli helppo asettaa kehyksiin, ei siis mikään liru. Tarkoituksena on etsiä julisteelle nyt paikka olohuoneestamme, sekä ostaa julisteelle puiset kehykset. Jotenkin sävyihin ja tuohon herkkään kuvaan sopii paremmin luonnonläheiset sävyt, koska musta tuntuu siihen liian jyrkältä. Vaikka toki näyttää upealta ja tällaisenaan.



Imageroad on kotimainen julisteita myyvä verkkokauppa, joka perustettiin vuonna 2012. Suosituimpia julisteita ovat suomalaista luontoa esittelevät upeat, minimalistiset teokset. Näiden kauniiden julisteiden suunnittelijana toimii yrittäjä Heidi Lockmer. Suunnittelun lisäksi myös julisteiden painatus tapahtuu Suomessa. Upea kotimainen yritys!

Muita suosikkejani Imageroadin valikoimasta ovat Villat, Syli, Kirjainjuliste sekä Vehreys. Käy tutustumassa koko valikoimaan täällä.

Imageroad haluaa tarjota myös teille lukijoille mahdollisuuden voittaa 50 euron arvoisen lahjakortin verkkokauppaan (käy kaikkiin tuotteisiin ja ei voi vaihtaa rahaksi). Osallistut arvontaan seuraavasti: seuraa sekä Talo Markkia että Imageroadia instragramissa. Talo Markin instagramissa lisätietoja! Arvontaan voit osallistua 3.10. saakka.

//This beautiful poster is from Imageroad. They are selling magnificent, yet minimalistic, posters on finnish nature. Go and check it out here!

Hotelli sisustajan mieleen

Rakastan syksyä, ja sen pimeneviä iltoja. Saan energiaa, erityisesti näin loppuraskaudessa, rauhallisista illoista kynttilänvalossa vietettynä, tehden ei-sitten-yhtään-mitään.

Mieli harhailee jo ajatuksiin, millaista elämä on pienen vauvan saavuttua perheeseemme. Tarkistan varastoista, mitä kaikkea meiltä puuttuu. Syntyihän ensimmäinen taaperomme keskikesän helteillä, ja nyt tämä juniori talven alkaessa. Listaan ruokia, joita teen etukäteen jo pakastimeen selvitäksemme ensimmäiset viikot sujuvasti. Pohdin paljon myös sitä, miten ylläpitäisin ja edistäisin jaksamistani sekä hyvinvointia sitten kun vauva on elämässämme. Ja ei vain itseni, vaan koko perheen. 

Keinoja on toki monia, ja varmasti toisen lapsen kohdalla osaan ottaa jo paljon rennommin. Mutta on myös yksi todella helppo ratkaisu joka tuli mieleeni heti. Lomamatka. Koko perheen yhteinen reissu lämpöön, jonnekin paikkaan, josta tällä kertaa ei tarvitsisi poistua ollenkaan. Toki en ensimmäisen lapsen kohdalla uskaltanut ajatellakaan lähteväni pienen kanssa reissuun, koska murehdin niin paljon. Voi käydä toki nyt toisenkin kohdalla niin. Mutta nyt myös ymmärrän, että mikäli lomamatka siintää mielessä, on se hyvä tehdä kun lapsi on alle puolivuotias. Sen jälkeen lapsi alkaa syödä muutakin ruokaa, ryömiä, laittaa kaikkea suuhun ja olla todella hazardi matkakumppani. 

Mikäli siis kaiken pohdinnan jälkeen päädymme matkaan, todennäköisesti valintamme on läheiseltä lentokentältä lähtevä perinteinen all-inclusive -matka Turkkiin (:D), mutta en malta olla herkuttelematta ajatuksella upeista hotelleista Euroopassa, jossa sielun lisäksi lepäisi myös sisustussilmäni. Ikuinen esteetikko kun olen, nämä kuvat Casa Cook -hotelleista puhuttelevat minua yhä uudelleen ja uudelleen:







Casa Cook -hotellien konseptissa hotellit sulautetaan arkkitehtuuriltaan ympäristöönsä. Sisustusfilosofiani on ottaa huomioon paikallinen kulttuuri, mutta kuitenkin niin, että tunnelma on samaan aikaan sekä "cosmopolitan" että "down-to-earth". Juuri nämä kaksi adjektiivia sopivat täydellisesti kuvaamaan Casa Cook -hotelleja. 







kaikki kuvat Casa Cook
Upeita kohteita, eikö totta! Nämä yllä olevat kuvat ovat ketjun Kosin ja Hanian kohteista. Olen aikaisemmin tehnyt postauksen Casa Cook Rhodoksen hotellista. Sen löydät täältä. Nettisivujen mukaan lisää kohteita on myös tulossa.

//Cosmopolitan yet down-to-earth Casa Cook hotels, from Kos and Chania.


Vuodekatoksesta maja lastenhuoneeseen

Hei! Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu? Meidän viikonloppuun sisältyi synttärijuhlintaa, tapaksia, kirpparikierrosta sekä sieniretki. Oikein mukavasti siis meni, ja taas ihan liian nopeaan aika kului. Syksy on todella saapunut, ja aamulla hesaria postilaatikolta haettaessa pohdin jopa hetken, että olisiko aika kaivaa kevyttoppatakki ylle?

Mutta, sisustusasiaa näin maanantaihin. Meillä taaperon huoneen sisustus etenee! Olen pitkään ihastellut lastenhuoneissa olevia majoja, ja muistan omastakin lapsuudesta vielä majojen rakentamisen tarpeen, ja sen mielikuvituksen kutinan joka majoissa kiehtoi. Halusin ehdottomasti myös majan meidän taaperon huoneeseen. 

Tarkoitukseen sopivat teltat olivat monet liian suuria tai hankalia sijoittaa huoneeseen. Pohdin myös tuotteen käyttöikää, ja totesin että pelkästä teltasta voi aika ajaa nopeastikin ohitse. Mutta vuodekatoksesta saisi sopivan pehmeän majan, jonka voisi myöhemmin laittaa sängynkin ylle. Lisäksi tähän majaan mahtuisi aikuinenkin, ainakin joltain osin :D

talo markki - scandinavian interior design - wall hanging canopy - toddlers room interior - modern design - jollyroom

talo markki - scandinavian interior design - wall hanging canopy - toddlers room interior - modern design - jollyroom

talo markki - scandinavian interior design - wall hanging canopy - toddlers room interior - modern design - jollyroom

Aikani eri vuodekatoksia vertaillen, tilasin Jollyroomista Sebra-vuodekatoksen. Materiaali on 100% puuvillaa, ja sen väri on hiekka. Kyseinen tuote on tarpeeksi korkea, ja kangasta on riittämiin myös sivuilla. Majan saa helposti suljettua, tai pidettyä rennosti näin auki kuten meillä. Sen sisälle heiteltiin tyynyjä, pehmoleluja ja talja, ja näin siitä saatiin oikein rento ja kutsuva tila yhdessä köllöttelyyn! Olemme usein päivän jälkeen, kotiin tullessa hoidosta ja töistä, pötkötelleet yhdessä, luettu kirjoja ja otettu aikaa rauhoittua hoidon jälkeen majan sisässä.

Materiaali on ihanan eläväistä, väri on täysin sopiva, ja muutenkin koen että vuodekatos on kiva lisä taaperon huoneen sisustukseen. Tarkoituksena on laittaa tämä jossain välissä sängynpäätyyn, ja majan tilalle ehkä nojatuoli, jossa voin imettää uutta tulokasta, samalla pitäen seuraa taaperon leikeissä hänen huoneessaan.

Täältä näet huoneen toisesta suunnasta.

//This wall hanging canopy is a perfect add to our toddler's room interior!

Syksyn sävyt - ruskea väri sisustuksessa


brown in interior - rattain chair - neo candle holder - wooden picture frames - scandinavian design - scandinavian home interior
1. / 2. / 3. / 4. / 5. / 6. / 7. 


Rakastan mustaa ja valkoista, ja pelkistettyä pelkästään näihin kahteen väriin perustuvaa sisustusta. Talomme sisustussuunnittelussakin otettiin hyvin vahvasti nämä kaksi väriä huomioon ja käytäntöön, ja meidän päävärimme ovatkin valkoinen, mustilla yksityiskohdilla. Seinämme ovat valkoiset, keittiö mustavalkoinen, kodinhoitohuone valkoinen mustalla tehosteseinällä sekä kylpytilat näiden välistä, eli harmaita. Kokonaisuutta on tasapainottamassa Hakolan harmaat sohvat, niin ylä-ja alakerrassa, kuin myös saunatuvalla. Timberwisen tammiparketti, sekä ruokailutilan hirsiseinien luonnollinen väritys tuovat kotoisuutta tiloihin.

Yksi väri, josta olen myös erityisen viehättynyt, on ruskea ja sen eri sävyt! Ja nyt se on myös erittäin trendikästä, ja onhan syksyn myötä ruskea väritys myös taas erittäin ajankohtainen valinta. Ruskea huokuu lämpöä, syvyyttä, luontoa sekä pehmeyttä.  Ruskea tuo kaivattua elävyyttä ja väriä meidän mustavalkoiseen pohjaan, ja olen jo tehnyt muutamia hankintoja olohuoneemme syksyiseen sävyyn, eli ruskeaan, päivittämiseen.

Olen jo kauan haaveillut lehmäntaljasta, jolle keksin helposti monta eri sopivaa huonetta kodistamme. Toisekseen koska tarvitsemme lisää istumatilaa olohuoneeseen, kaksi lepotuolia olisi toivelistalla. Mutta sellaisia joita olisi kevyt siirrellä, ja jotka eivät peitä suurten ikkunoiden näkyvyyttä. Näihin ominaisuuksiin, sekä ikuisesta ihastuksestani rottinkia kohtaan, Parolan Rottingin lepotuolit ovat olleet nyt mielessäni.

Vielä kun saisin aikaiseksi vaihtaa viherkasvit saviruukkuihin, ja mustat taulunkehykset puisiin, alkaa kokonaisuus olla valmis! Juuri nyt harmittaa myös se, että olen myynyt kirpparilla vuosia pitämäni ruskeat lasipullot, joita halajan nyt takaisin sisustukseen myös. Onneksi näitä löytyy hyvin kuitenkin, etenkin kierrätyskeskuksilta. Toki tuo marimekon uutuusmaljakko kiehtoisi myös, vaikka onkin pikkuriikkinen :)

Miten sinä sisustat syksyä varten? Onko ruskea väri sinun suosikki vai inhokki?

//Brown colour in interior, that's my favourite for the fall decor!

Taaperon huoneen sisustus

Hei! Miten viikonloppunne on sujunut? Me kävimme hyvästelemässä kesän mökillä, ja tuntuuhan se oudolta kun öisin on säkkipimeää. Mutta voi jestas, että tätä lämpöä riittää edelleen! Nyt se tuntuukin mukavalta, kun siihen on yhdistettynä raikkaus, ja syksyn kosteus. Pidän kovasti. 

Mutta hei, tulin kertomaan teille, että meillä ollaan eletty isojen muutosten aikaa.  Koska uuden pienokaisen laskettu aika lähenee, on ollut aika pohtia nukkumisjärjestelyitä uudelleen. Ajattelimme, että koska vauva tarvitsee pinnasängyn, ja taaperomme rauhaa nukkua yönsä, emme luonnollisesti mahdu samaan huoneeseen. Niinpä taaperomme on saanut nyt oman huoneen!

Huoneen sisustaminen oli tietenkin itselleni mieluinen tehtävä. Ensimmäiseksi tarvittiin "isojen poikien sänky", ja metsästimme Muuramen Jollaa jonkun ajan Tori.fi:stä, kunnes se sitä kautta löytyi alle kilometrin säteeltä :) Patjan tilasimme erikseen netistä.




Sänky Muurame Jolla
Seinävalaisin House Doctor
Matto VM-Carpet
Pussilakana Jysk
Säilytyspussit Biltema
Taulut Desenio

Jolla on tyylikäs, jykevä ja kotimainen lastensänky. Se on jatkettava, ja patjakoko on 75cm x 130-200cm. Kestää siis hyvin aikaa, ja lapsen kasvua, monet vuodet. Se sopii hyvin skandinaaviseen sisustukseen, ja siihen saa jos jonkinlaisia lisäosia, esim. sängynpääty, vuodelaatikko, reunaeste, jos tarpeen. Tätä voi myöhemmin jatkaa myös kerrossängyksi, mutta pohditaan sen tarpeellisuutta sitten joskus parin vuoden päästä.

Poikamme on nukkunut nyt reilun viikon omassa huoneessa. Hän on nukkunut siellä todella hyvin, eikä ole pyrkinyt pois sieltä, tullakseen meidän väliimme (mitä ehkä itse hieman jopa toivoinkin :D).
Voi kuinka pieni poikamme näyttää niin jo suurelta tässä sängyssä! Mihin ihmeeseen viimeiset kaksi vuotta oikein hurahtivat??

Lisää taaperon huoneen sisustuksesta ensi viikon aikana!

//Our son is now sleeping in his own room, in his new big bed. How heartbreaking in a way is that! Such a big boy already <3