Näytetään tekstit, joissa on tunniste VSU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VSU. Näytä kaikki tekstit

Markki Area Plan



Tonttimme on kapeahko etualastaan ja sen levenee kohti tontin ulkorajaa. Ulkorakennus, kuten myös päätalokin, ovat sijoitettuina tontin ulkoreunoille. Näin rakennukset muodostavat rajaavan elementin sivuille, sekä täten suojaisan sisäpihan, eli Markin. Markki on murresana Etelä-Pohjanmaalta, joka tarkoittaa pihapiiriä, takapihaa tms. Mieheni keksi tämän kuvaavan nimen talollemme, joka nyt siis personoi sen Asuntomessuilla että mediassa. Tässä myös taustatarinaa blogin nimelle, jos olette sitä joskus ihmetelleet :)


Etupihalle tullaan tontin kapeimmasta kohdasta. Etupiha asfaltoidaan ja kiveystä on tulossa talon pääoven eteen kaartuen aina saunarakennukseen saakka. Kaupunki tekee parhaillaan reunakiveystä sekä noppakivialuetta tonttien etureunaan, noin 50cm matkalta. Tämän lisäksi kaupunki siistii reunat istutusten avulla, jotka yhdistyvät talojen puutarhoihin. Autokatosta vastapäätä tontin toiselle sivurajalla istutetaan havuja ja rodoja, korkeita ja matalia.



Katettu terassialue on suojaisa ja tästä on tarkoituksena luoda tunnelmallinen ja viihtyisä paikka löylyjen jälkeiseen vilvoitteluun sekä ulkona syömiseen, säältä suojassa. Meillä oli alkuun tästä varma visio, mutta nyt matkan varrella ja monien ihanien vaihtoehtojen äärellä, pähkäilemme edelleen terassin toimintoa, ruokailualueen lisäksi. Tulisiko sinne kenties tunnelmallinen chillailualue ulkotakkoineen, vai sijoittaisimmeko sinne kaikkien rakastaman paljun, tai panostammeko ruokailuun ja rakennamme tänne suuren tason ulkona kokkailuun? Hmmm...decisions, decisions!


Takapiha on suojaisa tonttien reunoilla olevien rakennusten ansiosta. Tontin takaosa rajautuu kaupungin metsäkaistaleeseen, jonka toisella puolella on järvellä kulkeva ulkoilureitti. Kauniina, lämpimänä kesäpäivänä ulkoilureitillä kulkee tiuhaan ihmisiä. Tämä on se "hinta" jonka joudumme maksamaan seesteisestä järvinäköalasta. Lenkkeilijät eivät ole kuitenkaan suureksi haitaksi, mutta silti haluaisin korostaa yksityisyyttämme. Pohdinnassa pihasuunnittelijan kanssa on luoda tontin takarajalle havupuilla suojaa katseilta, sekä ajoittain järveltä puhaltavalta kylmältä viimalta.



Ulkorakennuksen päässä ja tonttimme vasemmassa nurkassa on alue, johon tulisi panostaa. Ja miksi? Koska tälle alueelle on suora näkymä ruokailuerkkeristämme sekä olohuoneen liukuovista. Joten kauniit kasvit ja toiminnallisuus ovat taas avainsanoja. Idearikas pihasuunnittelijamme on onneksi luomassa tähän jotain jännää, joten stay tuned! :)


Tuosta nurkalta ohjataan (ehkä kiveyksellä?) kulku ulkorakennuksen taa. Tämä 4m x 30m alue aiheutti meille päänvaivaa. Mitä tehdä tällä alueella, johon täytyy erikseen kulkea kiertämällä koko ulkorakennus? Mutta on kuitenkin sen verran suuri, ettei sitä heinittymään voi jättää? Alue on suojainen ja aurinkoinen. Toiveissamme on hyötytarha, joten pohdinnassa on sijoittaa se tänne taakse.

Tour de Markki oli siinä :) Toivottavasti viihdyitte kierroksella.



Landscape Design Inspiration - Plants

ruukkupuutarha
Vihreät kasvit

Piha- ja puutarhasuunnitelmat ovat täydellä teholla käynnissä ja pohdinnassa on yhdessä VSU:n kanssa toimintojen sijoittelu tontille, näkymät, sekä kasvit. Pihan ilmettä suunniteltaessa on tullut pohdittua mitä piha meille merkitsee ja mitä pihalla tarvitaan. Miten iso nurmialue on, miten paljon kiveystä tulee, ja missä kohdissa tonttia vietämme toiminnallista aikaa. Tavoitteena on saada aikaan toimiva, viihtyisä, suojaisa ja tunnelmallinen piha, jossa kasveilla saadaan kaunista katseltavaa. Puutarha saa tuottaa jonkin verran työtä, mutta ei liiaksi.

Kasveiksi haluamme paljon vihreitä, eri lehtimuodoilla ja vihreän sävyillä leikitteleviä kokonaisuuksia. Paljon havuja ja rodoja, sillä ne luovat kauneutta ja suojaisuutta pihaan ympäri vuoden. Yhtenäiset istutusalueet sekä tiettyjen kasvien toistaminen tuo selkeyttä ja harmoniaa. Kukkivien kasvien valinnassa olen "värirajoittunut". Suosin valkoisena kukkivia kasveja. Lisäksi olen pyytänyt suunnitelmaan muutaman punaisen yksityiskohdan, sillä tämä sopisi erinomaisesti mustaa taloamme vasten.

Olen tähän alle koonnut inspiraatiokuvia puutarhaamme varten sekä suunnitelmaan merkittyjä kasveja. Tyylisuunta on sekoitus perinteisiä kasveja, ja modernia sommittelua. Näistä kuvista saa hieman käsitystä tulevasta puutarhastamme, ja joukossa on muutama kasvipaljastus :)



havut puutarhassa
Havut
valkovuokko metsässä
Valkovuokko



havupuut puutarhassa
Kuuset
lily of the walley
Kielo
havupuut puutarhassa
Kivet
tulppaanit
Valkoiset tulppaanit
heinät puutarhassa
Heinät
villiviini kiviaidan päällä
Villiviini
puutarhan reuna-alueen kasvit
Hortensia
havupuilla näkösuojaa
Sembramänty
portti puutarhaan
Alppiruusu

Kaikki kuvat pinterest.

Landscape Design with VSU/Tommi Heinonen


Olemme saaneet Talo Markin suunnittelutiimiin mahtavan ammattilaisen, joka ideoillaan ja visioillaan tuo suunnatonta lisäarvoa tontin hyödyntämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Tommi Heinonen, VSU Maisema-Arkkitehdit Oy:stä, suunnittelee pihan ja puutarhan, oleskelualueet, kasvillisuuden, kiveykset, terassit sekä valaistuksen yhteistyössä muun tiimin kanssa. Tommi on erittäin kokenut ja arvostettu, ja jolla on arkkitehtimme sanojen mukaisesti "jalat maassa, kädet turpeessa ja pää sopivasti pilvissä" :) Tommi on myös koko kansan tuttu Suomen kaunein piha -ohjelmasta.

Pihaan ja puutarhaan on tulossa modernia ja perinteistä sekoittava kattaus, jossa ikivihreät havut, toiminnalliset alueet, hyötytarha sekä kivetyt polut ja tunnelmalliset valot ovat pääasiassa. Lisää tästä kaikesta ihanuudesta ja tarkemmista puutarhasuunnitelmista myöhemmin!

Aurinko paistaa ja lämmittää ihanasti...Tämä tarkoittaa meille vain yhtä asiaa....Maalausta! Joten tämä lähtee raksalle sutimaan.

Mukavaa viikonloppua!