Tasan 1v sitten









Tasan vuosi sitten olin 8. kuulla raskaana, ja raksalla asiat tulisivat muuttumaan seuraavan kuukauden aikana radikaalisti. Seinät maalattiin, parketti asennettiin, takka sai Belle Artin pinnoitteen, ja keittiökalusteet saapuivat. Laatoittaja leikkasi timantinkovaa ja paksua laattamme. Sähkömies yritti ottaa selvää toiveistani ja soittelimme ahkeraan toisillemme. Timpuri ja appiukkoni asensivat kattoa, ja talkooväki maalasi todistetusti 10.4. pihalla autokatoksen lautoja. 

Todellisuus Asuntomessurakentamisesta iski lujaa vasten kasvoja, kun tontilla alkoi suhista toimittajia kuin mehiläisiä. Puolitoista kuukautta deadlineen, ja Asuntomessujen virallisen lehden kuvaukset kahden kuukauden päästä. Jaiks! Huhtikuussa alkoi usko loppua, ja todellinen kiire painaa päälle. Asiat etenivät sitä hitaammin, mitä enemmän näkyvästä pinnasta oli kyse. Laatoittaja joutui odottamaan sähkömiestä, joka taas joutui odottaa putkimiestä. Projektinjohtoa, sovittelua, aikatauluttamista, K-raudassa joka päivä ramppaamista, raksaeväitä, ja sänkyyn samaan aikaan auringon kanssa (joka oli siis erittäin myöhään). 

Olin siitä onnekas, että voin erittäin hyvin koko raskauteni ajan. Hääräsin ja touhusin raksalla siinä kuin muutkin. Synnyttämäänkin olen lähtenyt raksalta hanskat kädessä :D

Näitä kuvia katsellessani, ja oikein hyvin vielä (liian hyvin) tunteen kiireestä ja stressistä muistaneena, toivotan oikein paljon tsemppiä kaikille ensi kesän, Mikkelin, Asuntomessujen rakentajaperheille! 

//One year ago...I was heavily pregnant, and the situation at the building site was hectic and stressful.