1-vuotiskuvaus


elias jokiranta photography

elias jokiranta photography

elias jokiranta photography

elias jokiranta photography
kuvat Elias Jokiranta Photography

Pari viikkoa sitten meillä oli 1-vuotiskuvaukset. Halusin kuvat ehdottomasti luonnossa, sillä koen että ulkona otetuissa kuvissa on eniten tunnetta ja luonnetta. Naperokin tykkää olla pihalla, joten hän on omassa elementissään kukkia, kiviä ja hiekkaa ihmetellen.

Haastavinta oli saada sovittua kuvaus sellaiseen ajankohtaan, ettei tarvitsisi pukea lapselle tuulitakkia kuviin! Kuitenkin kun kesän lapsesta oli kyse, halusin kuviin kesäisen fiiliksen, ja naperolle shortsit ja T-paidan. Koska Suomen kesä, erityisesti tänä kesänä oli mitä kylmin ikinä, jouduimme siirtämään kuvauksen kolmeen(!) kertaan...Joko lämpöasteet olivat lähempänä nollaa kuin hellelukemia, tai sitten tuuli niin lujaa, että se olisi vienyt hiukset päästä. Tai satoi. Odottelimme sopivaa ajankohtaa, aurinkoa ja lämpöä, kolmen viikon ajan, mutta sitä ei tullut, tai aikataulut eivät muuten natsanneet kuvaajan kanssa.

Loppujen lopuksi kuvaukset järjestettiin ex tempore yhtenä tiistaina. Oli lämpöä jotenkin, ja oli puolipilvistä. Sen verran oli kuitenkin viileää, ettei kuvauksiin onnistuttu laittamaan shortseja jalkaan. Kuvauksessa oli myös tuolloinkin omat haasteensa, sillä napero oli samana päivänä aloittanut hoidon, ja hän oli erittäin väsynyt tuosta päivästä. Meidän kuvaukset näyttivät varmasti sivustaseuraajilta erittäin huvittavalta, sillä teimme kaikki mahdolliset ilmeet, eleet ja pellehypyt kameran takana, että olisimme saaneet pilkahduksen hymystä :D

Kuvista tuli kuitenkin erittäin hyviä. Juuri niin kauniita, seesteisiä, kesäisiä ja tunnelmallisia kuin halusinkin. Kuvat otettiin meidän omalla pihalla, takapihan metsässä sekä viereisellä hiekkarannalla. Naperosta otettiin paljon yksistään kuvia, mutta myös meistä kolmesta yhdessä. Onnea on ammattivalokuvaaja naapurissa, joka jousti aikatauluissa, sekä saapui paikalle 3 minuutissa (kun ajankohta ja sää viimein olivat suosiollisia). Kokenut valokuvaaja sai useampaan kuvaan hymyilevän pienen pojan, juuri sellaisena aurinkoisena ja energisena, joka hän on <3

Kuvat Elias Jokiranta Photography.

//Few pics from the 1 year old photoshoot. Photos by Elias Jokiranta Photography.