Viikon paras kirppislöytö

Rakastan kirppareita! Olen kolunnut niitä ahkerasti jo vuodesta -97, kun Seinäjoelle avattiin ensimmäinen kirpputori. Heräsin kirpputorien maailmaan luokkamme vaihto-oppilaan kautta, jonka vaatteita ihastelin päivästä toiseen. Tuntui, että hänellä oli koko ajan uusia vaatteita, ja sellaisia, joita ei vaatekaupoista löytynyt. Hän osti nämä "uudet" vaatteensa parilla markalla kirpparilta! Tämä tyttö oli Ruotsista, jossa kirpparit olivat jo valtavirtaa, samaan aikaan kun me Suomessa niitä vielä alkuhämmennyksestä kummasteltiin. Pyysin päästä hänen mukaansa seuraavan kerran kun hän menee jälleen kirpputorille. Onneksi menin, sillä sen jälkeen olen tehnyt satoja löytöjä vuosien varrella, pilkkahintaan.


Olen aina kolunnut kirppareita säännöllisesti. Pidän siitä yllätyksellisyydestä ja etsimisestä, joka voi parhaimmillaan (ja aika usein) huipentua kivaan löytöön, joka köyhdyttää sinua vain muutaman euron! Ja kyllä, olen siinä mielessä materialisti että saan tästä parin euron löydöstä suurta mielihyvää. Mutta, ostan useimmiten vain tarpeeseen. Mielessäni on koko ajan lista kotiin tarvittavista tuotteista. Somistustavarathan lasketaan luonnollisesti mukaan :)


Tällä viikolla löysin tämän soman vihreän ruukun 50 sentillä paikalliselta SPR-kirppikseltä. Vihreä ei lukeudu lempiväreihini, ja en oikeastaan saa mieleeni muuta vihreää sisustustuotetta kotoa kuin nyt tämä. Jotenkin kasviruukkuna tämä vihreä toimii hyvin!

//This week's nest 2nd hand find. This lovely green pot, that I paid only 50 cents.