Mustan seinän stailaus

Hei! 

Meikäläinen on niiiiin lomalla! Ihanaa jättää taakseen kevään kiireet, ja antautua lokoisten (?) kesäpäivien vietäväksi. Vai mitenkäs se nyt menikään....Täyttelin heinäkuun osalta yhteiseen kalenteriimme menoja, ja yllättäen sovittuja menoja tuntui olevan miltei joka toiselle päivälle. Miten siinä taas niin kävi?

Pääasia kuitenkin että lomalla on koko päivä aikaa, joten yksi tai kaksi sovittua menoa eivät vielä koko päivää buukkaa täyteen. Odotan kovasti sitä luovuuden ja inspiraation tunnetta, joka minulle iskee levänneessä olotilassa. Se yllättää, mutta kun se tulee, toimin ja toteutan kuin hirmumyrsky ideoitani. Yleensä ideat liittyvät sisustukseen ja hyvä niin, sillä meillä on vielä useampi nurkka kesken. Tuntuu myös että pesänrakennusvietti alkaa taas nostaa päätään, ja minulla alkaa olla energiaa viedä asioita maaliin, ennen kuin pikkukakkonen syntyy.

Yksi nurkka, joka kaipaisi muutosta, on tämä saunaterassin oleskelualue. Sohva on asetettu mustaa hirsiseinää vasten, joka on kaunis sellaisenaan, mutta kaipaisi jotain. Mitä? Sitä en vielä ole päättänyt, mutta olen mielessäni pyöritellyt kynttilöitä, olkihattuja, valoköynnöksiä sekä kasveja. En halua tilaan liikaa, sekalaista röykkiötä kaikkea edellä mainittuja. Mutta musta seinä tarjoaisi mainion taustan jollekin niistä.

black exterior - modern outdoors inspiration

Ruukkuihin voisi ostaa jonkun korkean puun, ja toiseen heiniä. Honestly, en tiedä mikä minua vaivasi alkukesästä, kun kävin kukkakaupassa. Ostin ruusuja! Siis ruusuja, joita en koskaan ole edes ajatellut ostavani. Kannoin kasseissa kaikkea muuta kuin moderniin hirsitaloon sopivaa kesäkukkaa :D



Ei siinä, kauniita ruusutkin ovat, ei vain yhtään minua. Joskus on toki hypätä oman makumaailmansa ulkopuolella, niin kasvien kuin muunkin suhteen :)

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

//Just love this black wall, and the cosy corner in the sauna building terrace. I just feel that it needs something to add up, but still haven't decided how to decorate it.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti