Takan valinta

Yksi suurimpia sisustukseen liittyviä pähkäilyjä on ollut takan valinta. Pohdintaa käytiin jo varhaisessa vaiheessa alkukesällä, mutta lopullinen valinta varmistui pari viikkoa sitten. Halusimme modernin takan, jossa olisi mahdollisimman suuri, mielellään kolmeen suuntaan aukeava, ylös nostettava hissiluukku. Ulkonäöllisesti takasta haluttiin selkeä, yksinkertainen, massiivinen, vaalea, hieman betonimainen pinnaltaan, tuoden rouheutta sisustukseen.

Mietimme tarkoin meille tulevan takan käyttötarkoitusta, ja valintaa varaavan takan ja kiertoilmatakan välillä. Takka on luonnollisesti ollut taloissa lämmönlähde. Varaava takka lämmittää mukavasti talviaikaan ja jopa pienentää lämmityskustannuksia. Kokemuksemme varaavista takoista, niin muuratuista kuin valmistakoistakin, on kuitenkin ollut se, että oikean lämpötilan vakauttaminen haluttuun ajankohtaan on miltei mahdotonta. Monesti niin mökillä kuin kotona on herätty keskellä yötä suoranaiseen kuumuuteen.  Tunnelmallisesti taustalla pitkään loimuava varaava takka, yhdistettynä tupa täynnä oleviin vieraisiin, on useasti myös saanut aikaan tukalan pätsin.

Talomme päälämmitysmuotona on kaukolampö, joten takka sopii meille parhaiten pelkkään tunnelmointiin ja lisälämmitykseen. Kiertoilmatakka käyttää vähän puuta ja polttaa sitä pidempään, joten tunnelmakäytössä emme tarvitse suuria puuvarastoja. Kun taas halutaan lämpöä, kiertoilmatakka tarjoaa sitä välittömästi. Tällöin lämpö varastoituu talon rakenteisiin, ja meidän hirsiseinät ovat täydelliset tasaiseen lämmönsäätelyyn. Kiertoilmatakka on siis meille sopivampi näistä kahdesta vaihtoehdosta.

kuva: OMAdesign

kuva: OMAdesign

Takka on huonekalu, joka on suuren osan ajasta käyttämättä, mutta sitä ei voi siirtää sivuun tai piiloon. Niinpä takan sisustuksellista roolia haluttiin korostaa, ja sen ulkonäköä on pohdittu tarkkaan. Myös toiminnallisia sivutasoja on pohdittu, korostaen takan yhä massiivisempaa ja näyttävämpää kokonaisuutta.

Yllä sisustussuunnittelijamme, Anna Tuohimaan, havainnekuvia kahdesta eri vaihtoehdosta. Kumpi miellyttää sinun silmääsi? :)

//When we chose a fireplace to our home, it was essential to think what are our needs, and how do we use the fireplace. Can you guess, which one of these two options did we choose? :)